Tunteet työpaikalla? Yksi tunneretro, kiitos!

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Toin viime viikolla tunteeni avoimesti töihin, tapahtumaan nimeltä tunneretro. Kyseessä on ketterän kehityksen menetelmistä tuttu rituaali nimeltä retrospektiivi, jossa tiimimme kanssa pysähdyimme miettimään yhteisen projektimme kulkua erityisesti niiden tunteiden kautta, joita olimme projektin aikana kokeneet.

Retrospektiivi eli retro ketterän kehityksen menetelmä, jonka tarkoituksena on tukea tiimityön jatkuvaa kehittämistä. Retroissa tiimillä on mahdollisuus pysähtyä säännöllisesti miettimään mennyttä ajanjaksoa, yhteistä työskentelyä ja käytettyjä työtapoja: mikä on mennyt hyvin, mikä voisi mennä paremmin, miten yhteistä työskentelyä ja työtapoja voisi kehittää ja niin edelleen. Tunneretrossa tiimin yhteiseen keskusteluun tuodaan myös mukaan tunteet: tunteet, joita tiimiläiset ovat kokeneet, tilanteet, jotka tunteet ovat laukaisseet sekä tunteiden kuuleminen, hyväksyminen ja niistä oppiminen.

Tunneretro oli minulle työkaluna uusi enkä tunteistanikaan ole kovin jäsennellysti päässyt aiemmin töissä puhumaan (näyttänyt niitä kuitenkin varmasti olen). Olen pitkään ihaillen seurannut esimerkiksi sitä työtä, jota Camilla Tuominen ja muut tunnelähettiläät tekevät nostaakseen tietoisuutta ja tunteiden hyväksyttävyyttä työelämässä samalla miettien, millä työkaluilla tunteita sitten käsitellä yhdessä kollegoiden kanssa. Kun tiimiläisemme ehdotti, että voisimme pitää yhteisessä projektissamme retron ja kokeilla formaattina tunneretroa, kiinnostukseni heräsi välittömästi. “Tämä on koettava”, ajattelin. Se parituntinen, jonka tunneretroon käytettiin, oli paitsi kokemuksena tärkeä myös oman kasvuni kannalta merkittävä. Mitä siis tunneretrossa tapahtui ja mitä siitä opin?

Oppi 1: “Me kaikki ollaan tunnettu aika paljon vaikka siltä ei ulospäin näyttäisikään”

Vedimme tunneretron kollegani rakentamalla formaatilla. Tunneretro alkoi sillä, että piirsimme seinälle aikajanan tapahtumista ja tunnistimme aikajanalle erityisesti sellaisia tapahtumia, jotka olivat heränneet meissä tunteita. Tämän jälkeen kukin meistä tunnisti ja kirjoitti post-it-lapuille itselleen tärkeisiin tapahtumiin tunteet, joita oli kokenut. Hetken omakohtaisen pohdinnan jälkeen kukin tiimiläinen kertoi muille tapahtumien aikajanaa hyödyntäen, mitä oli mihinkin tapahtumaan liittyen tuntenut. Me muut kuuntelimme arvostavasti toistemme kokemuksia ja harjoitimme hyväksyntää.

Mitä tämä opetti?

  • Jokaisessa projektissa käydään vähintäänkin yhtä monta tunnematkaa läpi kun on tuntijoita. Nämä tunnematkat jäävät helposti piiloon, jos niitä ei pysähdytä purkamaan yhdessä auki.
  • Muiden tunnematkojen kuuleminen opettaa kuuntelemaan ja arvostamaan kollegoiden rohkeutta kertoa omista tunteistaan ja rakentaa näin luottamusta.
  • Tunteiden näkyväksi tekeminen esimerkiksi post-it-lapuilla havainnollistaa hetket, joissa olemme tunteneet paljon niin erilaisia kuin samanlaisia tunteita tai niin positiivisia kuin negatiivisia tunteita.

 

Oppi 2: “Ymmärrän itseäni ja muut ymmärtävät mua, kun löydän sanat tunteilleni”

Post-it-lapuille tunteita kirjoittaessamme käytimme sanoittamisen apuna tunneympyrää. Tunneympyrä oli tunneretrossa työskentelymme tukena, jotta pystyisimme paremmin selittämään tunteitamme niin itsellemme kuin muillekin ja siten myös viestimään tunteiden merkitystä. Huomasin, että itselleni jo pelkästään post-it-lappujen kirjoittaminen lisäsi ymmärrystä siitä, mitä olin kokenut ja tuntenut, kun pystyin jäsentämään tunteitani tunneympyrän avulla. Koin myös, että tunneympyrä olisi ikäänkuin antanut minulle luvan sanoa kirjoittaa ja sanoa ääneen sellaisia tunteita, joiden olemassaoloa minun on vaikea edes muuten myöntää: epävarmuutta, yksinäisyyttä, jopa avuttomuutta.

Mitä tämä opetti?

  • Tunteiden kirjoittaminen lapuille ja niiden liittäminen tapahtumiin jäsentää keskustelua ja ainakin omasta mielestä vähentää vellomista vain tunteissa.
  • Tunneympyrän tai muun vastaavan työkalun käyttäminen tunteiden sanoittamisessa auttaa ymmärtämään itseään sekä muita. Tunnesanastomme voi luonnostaan olla aika supppea ja tarvitsemme sanoja pystyäksemme viestimään merkitystä.
  • Tunnelappuilla voi viestittää paitsi omia tunteitaan myös tunteita tiimiläisiä kohtaan: ylpeyttä, kiitollisuutta, arvostusta.

 

Oppi 3: “Tunteet vinkkaavat, missä on oppimisen paikka”

Kun olimme kukin käyneet läpi oman tunnematkamme projektin tapahtumiin peilaten, tunneretro jatkui keskustelulla siitä, mitä voimme itse tapahtumista tai tunteistamme oppia. Kävimme läpi, mitä tunteemme ovat viestittäneet, mitä viestejä kuuntelimme ja mitkä mahdollisesti sivuutimme. Keskustelimme, olisimme voineet tehdä toisin ja mitä tekisimme jatkossa eri tavalla. Teimme päätöksiä siitä, mitä teemme jatkossa toisin ja miten ylipäätään jatkamme.

Mitä tämä opetti?

  • Tunne on signaali, joka kannattaa sanoa ääneen ja jonka ääreen pysähtyä miettimään, mistä tunne kertookaan. Jälkiviisas on aina helppo olla, mutta uskon kuitenkin, että mikäli olisimme tunteemme nostaneet aiemmin keskusteluun, olisimme pysähtyneet aiemmin miettimään, entä jos tekisimmekin tämän asian toisin.
  • Oppiseen, oivalluksiin ja jopa virheiden myöntämiseen liittyvä keskustelu oli ainakin itselleni helpompi, kun olimme ensin jakaneet tunteemme: uskalsin olla avoimempi ja rohkeampi.

 

Lopuksi: “Show, don’t tell”

Hienot termit kuten psykologinen turvallisuus, tiimiälytaidot tai mokaamisen salliva kokeilukulttuuri ovat monelle tuttuja, mutta kuinka moni meistä todella omaa työkalut, joilla luoda psykologista turvallisuutta, tilaa virheille ja ylipäätään edellytyksiä hyvin toimivalle tiimille? Nämä työkalut kun eivät ole mitään johtajien etuoikeuksia vaan meillä jokaisella pitäisi olla käytössään työkalut, joilla elää todeksi sitä kulttuuria, mitä tavoitellaan. Uutena Reaktorilaisena tunneretroon osallistuminen kertoi minulle yrityksemme kulttuurista paljon, paljon enemmän kuin mikään powerpoint-kalvo tai kulttuurikäsikirja (näillekin on toki oma paikkansa). Mitä ikinä käytöstä haluatkaan kulttuurissasi vaalia tai vahvistaa: show, don’t tell ja anna käyttöön oikeat työkalut.

Jaa

Vaikuttajasta

Kati Järvi

Business Designer
Reaktor
#tulevaisuus #strategia #innovaatiot #ekosysteemit

Kati on Reaktorin Business Designer. Katin henkilökohtainen tarkoitus on haastaa ja tukea suomalaisia organisaatioita rakentamaan tulevaisuuslähtöisiä, merkityksellisiä kasvustrategioita, vahvistaa kyvykkyyksiä sekä kehittää niiden kulttuuria arvojohdetuksi ja työn merkityksellisyyttä tukevaksi. Kati kirjoittaa mm. tulevaisuuden ennakoinnista, strategiasta ja kyvykkyyksistä, tulevaisuuden työstä ja johtamisesta sekä itseohjautuvista organisaatioista.

Jätä kommentti