Bonfire.fi

Tunnetko jo tarinallistajan?

Liiketoiminnan kentälle syntyy ajan myötä uusia tarpeita ja sitä kautta myös uusia ammatteja. Olen toiminut Suomen ensimmäisenä tarinallistajana yritykseni Tarinakoneen kautta nyt yli 10 vuotta ja kehittänyt tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun menetelmän yritysten tarpeisiin. Nykyisen muotonsa menetelmä on saanut tekemäni asiakastyön kautta.

Intohimoni on auttaa yrityksiä ottamaan tarinan voimaa haltuun palvelun ja parhaimmillaan koko asiakaskokemuksen tasolla. Tarinallistamalla voidaan tuottaa asiakkaille tarinakokemuksia.

Tarinallistaja on bisnesmaailman käsikirjoittaja

Mutta mikä oikein on tarinallistaja? Kysymys linkittyy yritykseni alkumetreille vuoteen 2009, jolloin tuskailin oman uuden työroolini kanssa . Mikä oikein olen? En ole kirjoittaja, en copywriter, en käsikirjoittaja… Mikä tämä tällainen draamallista tarinaa yritysten tarpeisiin soveltava sekasikiö oikein on? Ihminen, joka auttaa yrityksiä tuottamaan asiakkailleen tarinallisia kokemuksia?

Yöllä heräsin ideaan. Olin raapustanut sen ruttuiseen paperiin harakanvarpain ja jatkanut uniani. Aamulla paperista sai juuri ja juuri luetuksi sanan ”tarinallistaja”.

Tarinallistaja on eräänlainen bisnesmaailman käsikirjoittaja. Hän auttaa yrityksiä ja organisaatioita tarinallistamaan, eli muotoilemaan palvelun koettavaksi ja osallistavaksi tarinaksi. Tarinallistaja käsikirjoittaa yrityksen toimintaan ja palveluihin tarinallisuutta hiukan samalla tavoin kuin elokuvakäsikirjoittaja käsikirjoittaa elokuvia. Parhaimmillaan tuloksena on tarina, joka on kaikilla aisteilla asiakkaan koettavissa.

Tarinallistaminen koostuu käytännössä muun muassa yritykselle laadittavasta liiketoiminnan muotoilua ohjaavasta ydintarinasta ja tarinaidentiteetin käsikirjasta. Palvelujen tarinakäsikirjoituksista hyötyvät erityisesti elämyksellisiä palveluita tuottavat yritykset.

Näille yrityksille on erityisen tärkeää luoda asiakkaille tarinakokemuksia, jotka herättävät tunteita.

Englanniksi olen käyttänyt tarinallistamisesta termiä storification ja ammatistani termiä Story Designer. Tarinallistajan voi kääntää myös muotoon Storifyer, mutta itse olen mieltynyt enemmän termiin Story Designer. Täältä löydät myös englanninkielisen artikkelini aiheesta.

Kuka tahansa ei ole tarinan ammattilainen

Kirjassani Tarinallistaminen kirjoitin näkeväni oman ammattikuntani tulevaisuudessa kasvavan. Erilaisia tarinan ammattilaisia tarvitaan. Samalla tekijöiden ammattitaidon merkitys korostuu. Tarinankerronnan syvällinen hyödyntäminen liiketoiminnassa vaatii ammattiosaamista ja tämä pätee niin tarinankerrontaan ja tarinallistamiseen, kuin myös tarinallistamisen sisaralaan pelillistämiseenkin. Kuka tahansa ei voi heittäytyä työhön ilman asianmukaista koulutusta tai käytännössä opittuja taitoja. Asiaa on tärkeä tuoda esiin, koska sisällöntuotanto ja muotoilu ovat esimerkkejä niistä aloista, joiden osalta ammattitaidon merkitystä ei aina ymmärretä. Kuka tahansa ei pysty tuottamaan laadukasta tarinaa.

Pelillistämisen alalla onkin kuultu jo kritiikkiä peliosaajilta. Osa kokee, että alaa ovat ryöstämässä konsultit, joilla ei ole todellista ymmärrystä siitä, mitä pelit tai pelillisyys itse asiassa ovat

Pelialan konsultti ja yrittäjä Mikko Honkakorpi esimerkiksi kommentoi minulle sähköpostitse näin:

Pelillistämisasiantuntijat ovat liikkeenjohdon konsultteja uuden muotitermin vaatteissa ja osaavat myydä muutosprojekteja yritysasiakkaille hyvään hintaan. Peliasiantuntijat osaavat tehdä pelejä, joita ihmiset haluavat pelata. Peliasiantuntijaksi ei tulla vuosikymmenten liikkeenjohdon konsultoinnin kokemuksella. (Ei, vaikka olisikin lukenut Jane McConigalin sinänsä ansiokkaan kirjan.) Peliasiantuntijaksi ei tulla pelejä pelaamalla. Tai sillä, että omat lapset ovat kovia pelaamaan. Tai sillä, että tiedostaa tietokonepelin konseptin olemassaolon. Peliasiantuntijaksi tullaan pelejä tekemällä.

Joka tapauksessa sisältöosaajien (kuten tarinan ammattilaisten tai peliammattilaisten) palkkaaminen yritykseen on mielestäni väistämätön osa tulevaisuuden kehitystä.

Tarinallista sisältöä tuotetaan yhdessä asiakkaan kanssa

Sisältöosaajien, kuten tarinan ammattilaisten tai peliammattilaisten palkkaaminen yritykseen on väistämätön osa tulevaisuuden kehitystä. Kun palveluympäristöt muuttuvat vuorovaikutteisempaan ja elämyksellisempään suuntaan, yritykset tulevat tarvitsemaan lisää erilaisia luovien alojen edustajia pysyäkseen mukana kehityksessä.

Yritysten tulisi menestyäkseen rakentaa inhimillisempää ja merkityksellisempää palvelukulttuuria, jossa palvelun arvo määräytyy entistä vahvemmin kuluttajien itsensä kautta. Tarinallista sisältöä tuotetaan tällöin asiakkaan kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa asiakasta kuunnellen.

Kuluttaminen siirtyy entistä enemmän aineettomaan suuntaan. Näen tarinallistamisen edesauttamassa tätä muutosta. Palvelukokemus ja siihen linkittyvä jatkuva vuorovaikutus asiakkaiden kanssa ovat tulevaisuuden kilpailutekijöitä.

Haluan siksi olla kouluttamassa liiketoiminnan kentälle myös uusia tarinan ammattilaisia: tarinallistajia.

Anne Kalliomäki

Tarinakone

Tarinallistaja

Tarinakoneen perustaja, tietokirjailija, kouluttaja Anne on tarinallistamisen edelläkävijä Suomessa. Annen tarinapajoissa tunnistetaan yrityksen ydintarina ja opitaan erottumaan tarinakokemuksella. Anne on myös Visit Finland Akatemian valmentaja.

Lisää vaikuttajalta Anne Kalliomäki


Lisää kategoriasta Myynti ja markkinointi