Työntekoa tulevaisuudessa – avaimia mielekkäämpään ja tehokkaampaan työelämään

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Digitalisaatio on jo muuttanut elämäämme monin tavoin. Tulevaisuudesta voin varmaksi luvata, että muutos jatkuu. Muussa mielessä tulevaisuutta onkin hankala ennustaa, joten parempi olisikin puhua tulevaisuuksista monikossa, eli niistä vaihtoehtoisista visioista, joita kohti voimme pyrkiä. Ottaen huomioon, että milleniaalit muodostavat Suomessakin merkittävän osan työikäisisistä, on syytä olettaa, että moni odottaa tulevaisuutta, jossa teemme työtä paremmin, mielekkäämmin, tehokkaammin ja ajallisesti ehkä vähemmän kuin nyt. Sille ei olekaan varsinaisia esteitä näköpiirissä – ellei sitten yritysten päättäjien asenteet.

Teknologia tulee parantamaan työn tehokkuutta, ja toisin kuin ennen, tehokkuuden lisääminen ei tällä kertaa tarkoitakaan ihmisestä viimeisenkin voimanpisaran tiristämistä. Sen sijaan rutiinityötä jätetään yhä useammin robottien, tekoälyn ja automaation hoidettavaksi. Tilalle ei oteta lisää suoritettavaa, vaan aikaa; aikaa ajattelulle, liikunnalle, elähdyttäville elämyksille ja läheisille ihmisille.  

Voiko joutilas olla tuottava?

Älyllinen joutilaisuus on nimittäin välttämätöntä luovuuden kannalta. Kun työntekijältä jää kaikenlaista sälää tuntikirjanpidon, matkalaskujen ja kaikenlaisten ilmoituksien tekemisen muodossa pois, voidaan osittain säästyvää aikaa käyttää mielekkääseen työhön – ja osittain vapauttaa ihan muuhun elämään. Tulevaisuuden työelämässä kiire ei ole oletus. Aikaa kohtaamisiin, muiden auttamiseen ja yhteisiin pohdiskeluihin on, sillä automaatio hoitaa työpäivän tukkeet pois ja puheavustaja suodattaa viesti- ja puhelutulvasta turhat pois.  

Tekoälyn sijaan kannattaisikin puhua tukiälystä, jolle tehtävien delegoiminen onnistuu vaivatta. Kotitoimistolla työskennellessä olisi kovin kätevää, jos voisi pyykkihommien tai lounaan kokkailun ohessa pyytää puheavustajaansa – esimerkiksi Siriä, Alexaa, Cortanaa tai Google Assistantia – kirjoittamaan muistiinpanoja, tekemään kalenterimerkintöjä ja vastaamaan sähköposteihin. Kinkkisten töiden apuna tukiäly on esimerkiksi päätöksenteossa – omaan tietoonsa nojaamisen sijaan päätösten punnitsemisessa on apua tietokoneesta, joka voi tarjota tuhannen ihmisen tiedot helppona datana.

Siistin sisätyön tulevaisuus

Likaisten tehtaiden sijaan teollinen valmistus on tulevaisuudessa mitä siisteintä sisätyötä. 3D-tulostimet luovat esineen tai varaosan kerros kerrokselta, tuottamatta lainkaan hukkamateriaalia tai roskaa. Materiaalit kehittyvät jatkuvasti, joten tulevaisuudessa uskon meidän näkevän entistä enemmän ekologisia ja samalla erittäin kestäviä materiaaleja, jotka soveltuvat 3D-tulostimiin käytettäväksi. Mikä parasta: lenkkitossua tai poranterää on turha rahdata toiselta puolelta maailmaa, kun voit tilata juuri haluamasi kokoisen, muotoisen ja värisen tuotteen lähimmältä 3D-tulostimolta!

Olemme data-aikakauden alussa. Tietoa on järjettömästi, mutta mitä sillä oikein pitäisi tehdä? Innovaatiot eivät enää synny salamyhkäisen kehitysyksikön työn tuloksena, joka julkistetaan vasta aivan valmiina tuotteena. Tulevaisuudessa siirrymme tuoteajattelusta kokemusajatteluun: kehittely lähtee siitä oivalluksesta, että tuotteen tai palvelun on vastattava todellisia tarpeita, ja ne tarpeet ovat erilaisia käyttäjästä riippuen. Niinpä innovaatioita iteroidaan yhteistyössä yrityskumppanien, julkisen sektorin ja kokemusasiantuntijoiden kesken.

Poistetaan paremman työn esteet

Yrityksillä on tässä merkittävä rooli: on luotava mahdollisuudet ja myönteinen ilmapiiri sille, että henkilöstöllä on aikaa ja tarmoa ajatella, tehdä yhteistyötä ja ideoida rohkeasti. Ilmaisten artesaanikahvien sijaan hyviä tekjjöitä sitoutetaan ennen kaikkea tehtäviin parhaiten soveltuvilla työvälineillä. Työtä tehdään kotona, lentokentällä, toimistossa ja missä milloinkin. Silti – tai oikeastaan juuri siksi – neuvottelujen ja tiedostonsiirtojen on onnistuttava moitteettomasti ja ääniavustajaan riitettävä akkua – ja jos johonkin, niin hitaisiin koneisiin ja tökkivään nettiin ei kenenkään kannata tuhlata aikaansa. 

Nämä mahdollisuudet ovat jo olemassa ja odottelevat laajempaa käyttöönottoa. Jatkaako siis vanhoilla urilla vai ottaako jo nyt käyttöön tulevaisuuden työvälineet ja lähteä kilpailemaan menestyksestä myös tulevaisuudessa –  kas siinä pohdinnan paikka jokaiselle yritykselle.

 

Jaa

Vaikuttajasta

Jarkko Huhtaniitty

toimitusjohtaja
HP Suomi
#kestäväkehitys
#tulevaisuus

Jätä kommentti