Uskalla päästää irti

Nina Alivirta

Luottamuksessa on kyse irti päästämisestä. Kontrollin, otteen – käden. Luottamusaamun päivänä 13.2.2019 esikoiseni tulee täysi-ikäiseksi ja minun on osattava päästää irti.

Se on ihan hirveän vaikeaa.

Pelkään, etten voi enää suojella lastani virheiltä ja tiedän, ettei minun kuulukaan. Virheet ovat kullanarvoisia ilman juhlapuheitakin, oikeasti. Ne juuri hiovat polkuamme ja virheitä tekemätön ihminen on liian kokematon elämään itsellistä elämää. Virheitä pelkäävä pelkää kehitystä.

Samat tilanteet toistuvat työpaikallakin. On uskallettava päästää irti ja luotettava, että työntekijä tai kollega tekee myös virheitä ja että se on hyvä.

Jos pelätään virhettä, pelätään kehitystä.

Luottamus ei vaadi virheettömyyttä, mutta se vaatii rehellisyyttä. Sellaista kuin täydellinen ei olekaan eikä kukaan usko kerskujaan. Paljasta siis virheesi, opi niistä ja jaa oppiasi muillekin. Silloin toimit rehellisesti ja vastuullisesti ja ansaitset sen luottamuksen, jonka puutteesta näkyy merkkejä
päivittäin lähes kaikkialla.

Tuoreessa Edelman Trust Barometer 2019 -tutkimuksessa käy ilmi, että ihmiset luottavat nyt tahoihin, jotka ovat lähellä ja ovat jollakin lailla oman kontrollin piirissä. Erityisesti luotetaan omaan työnantajaan. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia ja luo ehkä uusia vaatimuksiakin sisäiseen- ja työnantajakuvaviestintään sekä johtajuuteen. Johtajilta, omilta esimiehiltä, odotetaan kannanottoja ja ratkaisuita yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Siihen luotetaan, mikä kuuluu läheltä, koska maailma kaikkine äänineen ja viesteineen – osin valheellisineenkin – tuntuu kaoottiselta.

Palaamme jälleen kontrollin teemaan. Kouriintuntuva, lähellä oleva, on ymmärrettyä ja luotettua. Lapsen tietää olevan turvassa, kun sen käden voi tuntea omassaan.

Meillä on vielä pitkä matka siihen, että voimme oikeasti päästää irti ja luottaa. Luottaa siihen, että yhteisistä asioistamme päättävät osaavat asiansa ja lisäksi hoitavat niitä yhteistä hyvää tarkoittaen.

Epäilemme ja pelkäämme liian helposti, eikä suinkaan aina syyttä. Sokea luottamus ei ole luottamusta.

Mutta luottamus on silti uskallusta, valinta. Tahto uskoa, että maailma on epäkohtiaan moninaisempi paikka, jossa se oma tärkeä ihminen – työntekijä, kollega, puoliso, lapsi – pärjää ja nousee vielä virheistäänkin jaloilleen. Eikä maailma romahda.

Jos minun pitää valita terveen epäilyn tai terveen luottamuksen väliltä, valitsen jälkimmäisen. Niin saan yöni nukuttua silloinkin, kun aikuiseksi kasvanut lapsi on jo maailmalla ja synkät uutiset seuraavat toisiaan.

Epäilys hajottaa, luottamus rakentaa.