Uudet rutiinit ja toimintatavat hyvinvoinnin tukena

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Vielä 12. tammikuuta 2020 koronavirus ei ollut todistetusti levinnyt Kiinasta muualle maailmaan, mutta niin vain 16. maaliskuuta Suomen rajat suljettiin. Tuntuu, että koko maailma muuttui tuolloin noin kahdessa viikossa. Vallitseva tilanne laittoi meidän jokaisen rutiinit uusiksi ja vei ylimääräistä energiaa.

Rutiinit ovat hyödyllisiä, sillä ne säästävät arjessa energiaa asioihin, joissa joudumme keskittymään ja luomaan jotain uutta.

Nyt kun tätä tietynlaista poikkeustilaa on eletty jo lähes kahdeksan kuukautta, on uusista rutiineista muodostunut jo paljon puhuttu “uusi normaali”, jonka odotamme muokkaavan työelämää pysyvästi. Uusia rutiineja on varmasti jo väkisinkin jouduttu luomaan ainakin yksilötasoilla, mutta organisaatiotasolla puhuisin uusista toimintamalleista, joita joudutaan vielä kehittämään.

Emme vielä tarkkaan tiedä kaikkea mitä tämä “uusi normaali” tarkoittaa, mutta tällä hetkellä Suomessa se pitää sisällään ainakin entistäkin joustavamman paikasta riippumattoman työskentelyn ja samaan aikaan se jakaa tiimit toimistoille ja koteihin. Uudet toimintatavat ovat tarpeen, jotta pystymme jatkossakin tasapuolisesti tukemaan erityisesti henkilöstön henkisiä voimavaroja. Siihen kuuluu myös yhteisöllisyyden tunteen ylläpitäminen.

Haasteena tilanteiden yksilöllisyys

Sen lisäksi, että tilanne haastaa meidät muutoksen nopeudella, korostaa se haasteiden yksilöllisyyttä. Jokainen meistä on varmasti joutunut kohtaamaan jonkin asteisia haasteita, vaikka toisille meistä tilanteella on voinut olla myös positiivisia vaikutuksia, kuten koettu työrauha tai vapaa-ajan lisääntyminen.

Olemme kuitenkin olleet hyvin erilaisissa tilanteissa. Yksineläjät ovat saattaneet kaivata seuraa ja yhteisöllisyyden tunnetta. Perheelliset taas rutiineja, joiden avulla rytmittää uudelleen työ ja koulu. Vanhemmat, jotka saivat nykyisen työnsä oheen toisen pestin opettajana, kaipasivat varmasti omaa aikaa ladata akkujaan. Tämän lisäksi ympärillä saattaa olla lomautettuja tai irtisanottuja läheisiä, joiden huoli heijastuu myös meihin. Kukaan meistä ei ole immuuni jatkuvalle uutisoinnille tilanteen ympärillä. Epävarmuus lisää stressiä ja edessä siintävä pimeä talvi ei ainakaan helpota tilannetta.

Hyvinvoinnin johtaminen on avainasemassa

Johtamisen tasolla tilanteessa korostuu entistäkin enemmän esihenkilön rooli ja, niin hassulta kuin se kuulostaakin, läsnäolo. Nyt jos koskaan on oltava herkällä korvalla läsnä. Nyt jos koskaan on haettava ja luotava niitä tilanteita, joissa tiimi pääse tulemaan kuulluksi ja kertomaan mahdollisesta tuen tarpeesta. Uusia rutiineja tarvitaan edelleen yksilöiden tueksi ja toimintatavoiksi yritystasolle. Kokosin muutaman vinkin toimintatavoiksi esihenkilöille ja tiimien vetäjille sekä vinkkejä uusiin rutiineihin yksilöille.

Vinkkejä uusista toimintatavoista esihenkilöille ja tiimin vetäjille:

  • Soittele tiimillesi tasaisin väliajoin. Muista kysyä fiilistä, mutta nosta pelkän fiiliskysymyksen sijaan esille myös erilaisia teemoja, joiden avulla voit päästä paremmin kiinni aitoihin vastauksiin. Esimerkiksi, miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Koetko, että sinulla on tarpeeksi vapaa-aikaa palautumiseen?
  • Aikatauluta säännölliset yksilökohtaiset etätapaamiset, jotta “läsnäololle” on varattu aikaa.
  • Varaa aikaa tiimin yhteiselle tekemiselle, jossa tehdään jotain muuta kuin töitä. Esimerkiksi “Kuukausittainen afterwork”, jolla en tarkoita alkoholipitoista ohjelmaa vaan esimerkki etäbingoa tai -karaokea.
  • Merkatkaa kalenteriin yhteiset tauot, joissa vedetään muutaman minuutin taukojumppa etänä yhdessä. Näin tulee varmistettua työn tauottaminen ja samalla lisättyä luontevaa yhdessäoloa.
  • Etäkahvit viikoittain – tässäkin voi käyttää viikoittain vaihtuvaa keskustelun teemaa, joka voi olla vaikka ajankohtainen aihe kuten vaikka tekoäly
  • Yhteiset lenkit etänä tai tiimipalavereiden järjestäminen etäkävelypalvereina
  • Pidä huoli, että tiimiläiset pitävät lomat vaikka ulkomaille reissaaminen ei olisi mahdollista. Ilman säännöllistä vapaa-aikaa ja palauttavia lomia loppuunpalaminen on taattu.

Omia vinkkejäni arjen rutiinien luomiseen – erityisesti etäpäiviin kotona:

  • Tee herkullinen aamupala jo illalla valmiiksi, jottei aamun tärkein ateria jää syömättä, kun kone ja työt on helppo avata heti ylös noustua.
  • Aloita aamu pienellä venyttelyllä ja/tai mindfulness -harjoitteella
  • Pidä säännöllisesti taukojumppia, joita varten asetat hälytyksen vaikka puhelimesta, jos sinulla ei ole sovellusta tähän käytössä. Voit kutsua kollegat tai ystävän mukaan etäjumppaan.
  • Yhdistä pieni happihyppely esimerkiksi lounaan yhteyteen, kroppa ja mieli kiittävät raittiista ilmasta ja liikkeestä
  • Päätä työpäivä aina samalla rutiinilla käy esimerkiksi pienellä kävelyllä tai tee lyhyt hengitysharjoitus. Siirrä myös työvälineet kaappiin pois silmien ulottuvilta.
  • Pidä palavereita mahdollisuuksien mukaan kävelypalavereina tai liiku asunnossasi puheluiden aikaan, mikäli minun ei tarvitse tehdä kirjauksia.

 

Näillä vinkeillä pääset hyvään vauhtiin uusien hyvinvointia tukevien rutiinien rakentamisessa. Ensimmäisen askeleen oletkin jo ottanut, kun olet pysähtynyt tämän tekstin äärelle: hyvinvoinnin tukeminen lähtee liikkeelle siitä, että pysähdyt miettimään tätä asiaa ja tunnistat sen tärkeyden. Lupaan, että hyvinvointiin panostamista et tule katumaan!

Jaa

Vaikuttajasta

Veera Lehmonen

CEO, co-founder
Cuckoo Workout
#työhyvinvointi #johtaminen
#HR

Veera Lehmonen on Cuckoo Workout työhyvinvointisovelluksen perustaja ja toimistusjohtaja. Cuckoon filosofia pohjautuu pieniin päivittäisiin tekoihin, joiden avulla luodaan kestäviä muutoksia. Mikroteoilla ja pelillisyyden avulla Cuckoo on saanut myös liikunnallisesti passiiviset liikkeelle ja liikuttaa jo nyt 24 000 työntekijää. Veera puhuu strategisesta hyvinvoinnin johtamisesta ja aidosti matalan kynnyksen hyvinvoinnista.

Kommentointi on suljettu