Bonfire.fi

Uudistumisen kolme kuolemansyntiä

Pasi Sillanpaa

Täyttä soopaa puhut, kun väität, että asiat olisivat muuttuneet radikaalisti. Eivät ne ole. Edelleenkin me tehdään samalla tavalla kuin ennenkin ja hommat pelaa vallan hyvin.

Tämä on ehkä yleisin ajatuksen vinouma, johon voi törmätä, kun kertoo jääräpäälle maailman muutoksesta ja tarpeesta varautua siihen.

Ensimmäinen

Eräs tuttu taiteilija sanoi, että tulevaisuuden isot asiat kehittyvät marginaaleissa. Sen ymmärtäminen on arvokasta muillekin kuin taiteilijoille. Edelläkävijät eivät välttämättä näy arjessasi, eikä elämäsi muutu nopeasti, mutta kun murrosta on valmisteltu riittävän kauan, se etenee kuin lumivyöry. Esimerkiksi vuonna 2013 kaikista suomalaisista 55 %:lla oli kosketusnäytöllinen älypuhelin, kun taas nyt sellainen on lähes kaikilla alle 54 vuotiailla. Siinä sivussa vuosien 2011 – 2017 välillä suomalaisten kiinteän verkon datan käyttö kasvoi 11-kertaiseksi ja mobiilidatan käyttö kasvoi 25 kertaiseksi!

Viihdekäytön lisäksi ihmiset tekevät töitä ja ostavat mobiilisti. Verkkokauppa ei ole Suomessa räjähtänyt sfääreihin, mutta tarvittiin vain korona, ja kaikki kynnelle kykenevät siirtyivät tekemään töitä etänä. Sen seurauksena palaveri- ja myyntikäytännöt muuttuivat – osalla pysyvästi.

Silti, moni perinteisen johtamisen ja myynnin konkari inttää edelleen, että perinteinen analoginen maailma on pysynyt ennallaan. He taitavat olla sukua sille autokauppiaalle, joka sanoi, että internet pitääisi räjäyttää.

Kuolemansynti numero yksi on ylimielisyys. 

Älä koskaan aliarvioi muutoksen voimaa. Vaikka tänään näyttää rauhalliselta, tilanne voi muuttua päivässä radikaalisti.

Toinen

Rakennusalalla on laajasti tiedossa, että esimerkiksi saneeraustyömailla on jatkuvia haasteita tehokkuuden kanssa. Eri arvioiden mukaan jopa 50 – 75% työajasta menee muuhun kuin varsinaiseen asentamiseen. Samanlaista ongelmaa löytyy myös esimerkiksi terveydenhuollosta, jossa terveyskeskuslääkärin työajasta yli puolet menee muuhun kuin potilaan tapaamiseen.

Rakennusliike Fira selvitti riistakameroiden avulla vuonna 2016, että jopa 80 % remontin ajasta kylpyhuoneessa ei ole kukaan asentamassa yhtään mitään. Tämä laittoi heidät miettimään projekteja uudelleen ja jonka pohjalta läpimenoaikaa kyettiin lyhentämään 3 kuukaudesta 1,5 – 2 kuukauteen. 

Espoon Matinkylän terveysasema puolestaan lyhensi vuonna 2015 lääkärijonoja kahdesta kuukaudesta yhteen viikkoon uskomattoman yksinkertaisella tavalla. Siellä päätettiin, että kaikille potilaille annetaan ajanvaraus, jolloin potilaat voivat tulla täsmällisesti silloin, kun on oma vuoro. Tämä auttoi suunnittelemaan sairaanhoitajien ja lääkärien päivärytmin paremmin. 

Kuolemansynti numero kaksi on saamattomuus. 

Moni onnistuminen on vain tekemisestä kiinni.

Kolmas

Muutoksen läpi vieminen, erityisesti kun puhutaan uudesta strategiasta, uusista toimintatavoista tai uudesta kulttuurista, on monen mielestä hidasta ja hankalaa. 

Kun Zalando päätti uudistaa tekemisensä ydinajatuksen muodin verkkokaupasta muotibrändien digitaalisen myynnin alustaksi, se kutsui koko henkilökunnan yhden lauantaipäivän ajaksi kertomaan mistä on kyse. Päivä kului tarkkaan suunnitellusti ja päättyi toteamukseen, että uuden mallin mukainen toiminta alkaa maanantaina.

Kun Alko päätti parantaa ylimmän johdon, toimihenkilöiden ja myymälähenkilökunnan yhteistyötä, he päättivät panostaa mm. siihen, että toimihenkilöiden ja työntekijöiden pääluottamusmiehet pystyvät toimimaan linkkinä johdon ja henkilöstön välillä. Vain puolessa vuodessa päästiin tilanteeseen, jossa oli mahdollista keskustella henkilöstön uusista työnkuvista tavalla, joka ei aikaisemmin olisi ollut mahdollista.

Kuolemansynti numero kolme on huono suunnittelu. 

Huonosti suunniteltu törmää esteisiin, jotka olisi voitu välttää ennalta.

Uudistumista vältellään, koska sen hyödyllisyyttä epäillään ja sen tarvitsemaa työmäärää pelätään. Se on luonnollista, koska isomman mittakaavan uudistuminen tulee useimmille vain kerran tai kaksi koko uran aikana. Siihen ei ole riittävää kokemusta eikä tietoa. 

Eräs asiakkaani kertoi pelkäävänsä, ettei jaksa tehdä sitä, mitä olin hänen neuvonut tekevän. Seuraavana vuonna hänen neljän miljoonan liikevaihdolla toimiva yritys teki yli 200.000 euroa paremman tuloksen.

Pasi Sillanpaa

Pasi Sillanpää

Kuudes Aisti Oy

Strategisti

Strategiatyön ja markkinoinnin ammattilainen Pasi Sillanpää tuntee erottuvien strategioiden ja markkinointikonseptien lainalaisuudet. Hän tuntee strategiatyötä tiedon jalostamisesta ja päätöksenteon kautta toimeenpanoon. Pasi sekä auttaa yrityksiä tekemään parempia päätöksiä ja johtamaan muutosta että puhuu ja kirjoittaa aktiivisesti aiheen ympäriltä.

Lisää vaikuttajalta Pasi Sillanpää


Lisää kategoriasta Tulevaisuus