Vaihtoehto on tarjolla. Kysymys kuuluu, haluammeko tarttua siihen?

Pauli Waroma

Helsingin Sanomien 11.4.2020 vieraskynässä taloushistorian emeritusprofessori Sakari Heikkinen maalaa meille kolme reittiä ulos pandemian synnyttämästä talouskriisistä.

Vanha tie olisi palata normaaliin, jatkaa pandemian väistyttyä samalla polulla kuin ennenkin. Vielä vanhempi tie olisi palata aikaan, jossa rajat olivat voimakkaammat ja globalisaatiota pyrittiin rajoittamaan. Uusi tie olisi uudistaa pelisääntöjä.

Samassa lehdessä historioitsija Yuval Noah Harari varoittaa nationalistisen eristäytymisen vaaroista ja peräänkuuluttaa solidaarisuutta.

Sosiaalisessa mediassa tuntuu olevan kolmea keskustelusuuntaa pandemian alla; tämä on meille hyväksi, tämä saattaa meidät pitkäksi ajaksi kaaokseen ja tämä on vain väliaikainen kupru. Yritysrintamassa on jo ymmärretty, että uudistaminen vaatii sekä-että-ajattelua. Nyt on tehtävä leikkauksia ja säästöjä, jotta rajoituksista kärsivät toiminnot voidaan käynnistää tilanteen normalisoiduttua uudelleen. Toisaalta, nyt on myös hyvä hetki olla luova ja innovoida. Synnyttää jotain, mitä ei ole ennen ollut.

Miksi emme lähtisi aktiivisesti hakemaan uudistusta myös koko järjestelmän tasolla?

Sekä valtakunnallisesti, että globaalisti ollaan jumissa akuutin hädän kanssa. Suojellaan ihmisten elämää panostuksilla terveydenhuoltoon ja tehdään tukitoimia, joilla vanha maailma saataisiin säilytettyä kriisin yli. Se on toki tärkeää ja terveys ensiarvoista. Mutta kuten vanha formulasanontakin kuuluu: ”kyse ei ole siitä, miten mutkaan ajetaan, vaan siitä, miten sieltä tullaan ulos”. Vielä en ole nähnyt aktiivista poliittista keskustelua kriisin mahdollistamista järjestelmätason muutoksista. Niitä voitaisiin alkaa miettiä nyt sekä kansallisella, että kansainvälisellä tasolla. Jos saisimme rakentaa kaiken alusta, olisimmeko rakentaneet sen tällaiseksi, kuin se nyt on? Huomaamme nyt pystyvämme isoihin muutoksiin hyvin lyhyessä ajassa.

Nyt on oikea hetki kyseenalaistaa kaikki vanha. Asettaa uusi tavoite ja ottaa käyttöön kaikessa laajuudessaan työkalut, jotka mahdollistavat järjestelmän uudelleenkäynnistyksen.

Johtavat talouslehdet ovat kyseenalaistaneet nykydemokratiaa jo vuosia. Kiinan kansantasavalta on ajamassa omalla politiikallaan länsimaiden ohi. Tosin se tuntuu olevan totta seuraamalla ainoastaan talousmittareita. Maailman suurimmat yritykset tarkensivat yrityksen olemassa olon syitä ja vastuita jo viime elokuisessa ulostulossaan. Kapitalismi kyseenalaistettiin. Vahvasti arvopohjainen EU ei ole kuitenkaan viime vuosina ainakaan vahvistunut. Suunta tuntuu olevan kateissa.

Monia kansainvälisiä edistysaskeleita on syntynyt yhteistyössä sotien jälkeen. Nyt olisi aika askeleelle, jonka ytimessä on globaalin hyvinvoinnin varmistaminen oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, empatian ja kestävän kehityksen hengessä. Sellainen, joka luo sen toimintamallien päivittämisen, jota tunnumme tarvitsevan. Mahdollisesti jopa demokratian reformin.

Menneiden sotien jälkeen internetiä ei ollut vielä olemassa. Internet mahdollistaa rakenteiden miettimisen aivan alusta ja siellä voimme vaikuttaa reaaliaikaisesti ja globaalisti. Ensin pitää kuitenkin selvittää, missä määrin muutos on tarpeellinen. Mikä on tavoite? Jos Hans Roslingiä on uskominen, vanha tie on ollut varsin hyvä. Tasa-arvo on parantunut, köyhyys ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet. Kuulostaa hyvältä, mutta ovatko nämä tärkeimmät seurattavat mittarit, kun samaan aikaan ainakin länsimaissa kärsitään entistä enemmän mielenterveysongelmista? Ja toisaalta ilmastonmuutos muistuttaa meitä siitä, että jotain on joka tapauksessa tehtävä. Maapallomme kantokyky ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Voisimmeko me suomalaiset olla synnyttämässä maailmanlaajuista uudistusta?

Maailman onnellisimpana kansana meillä pitäisi olla hyvä ymmärrys, mistä onnellisuus kumpuaa ja miten sitä rakennetaan. Meillä on tietoteknistä osaamista ja mikä tärkeämpää, paljon ymmärrystä tietoturvasta. Meillä on melko tuore talousnobelisti sekä entinen presidentti, joka sai omansa nimenomaan neuvottelutaitojensa ansiosta. Sopivasti meillä on myös virassa ulkoministeri, joka on tottunut edistämään pohjoismaisia arvoja ja operoimaan kriisialueilla.

Ennen kaikkea meillä on hallituksessa lähes diginatiivi viisikko. Nuoruuden pitäisi tarkoittaa halua ja kykyä uudistaa. Nyt nähdään, onko ikä vain numero, vai toivo muutoksesta. Ehkä tämä uuden tien tutkiminen on se nyrkki, joka Marinin pitäisi perustaa. Pitäisi alkaa tutkia mahdollisuuksiamme yhdessä tieteentekijöiden, ympäristö- ja tasa-arvoaktivistien, taiteilijoiden ja talousviisaiden kanssa. Luovat ajatukset oikeudenmukaisemmasta ja kestävämmästä maailmasta pitää yhdistää digitaalisten alustojen mahdollistamaan reaaliaikaiseen vaikuttamiseen. Se voisi synnyttää jotain, mitä ei ennen ole ollut. Sellaista, mitä emme olisi ennen koronaa uskaltaneet kuvitella saavuttavammekaan.

Itse toivoisin, että se olisi maailma, jossa yhteinen tavoite olisi auttaa toisiamme pyrkimään pois vahvistusharhoistamme. Maailma, jossa talouskasvua suurempi tavoite olisi kaikki rajat ylittävä empatia.