Valkoisen pelastajan syndrooma – Naiset ja tytöt tarvitsevat kaltaisiaan johtajan roolimalleja
Johtajuus ei ole koskaan ollut minulle itsestäänselvyys. Olen kasvanut maailmassa, jossa naisia on harvoin nähty johtajina — itseni näköisiä vielä sitäkin harvemmin. Näiden kasvuvuosieni aikana Suomi on kulkenut päättäväisesti omaa tietään läpi lasikattojen, mistä viimeisimpänä malliesimerkkinä lähes kokonaan naisista koostuva valtiollinen hallitus. Näistä suomalaisista saavutuksista huolimatta maailma näyttäytyy monille naisille ja tytöille kuitenkin edelleen sellaisena, jolle pudistelemme kahvipöydissä päätämme vanhoja aikoja muistellessamme.
Tytöt ja naiset tarvitsevat kaltaisiaan esikuvia
Olen lähes koko elämäni ajan seurannut synnyinmaani Somalian ensiaskelia kohti globaalia maailmaa, minkä aikana olen tarkastellut Somalian hallintoa ja johtamista luonnollisesti juurikin naisen näkökulmasta. Vuosikymmenien kriiseistä ja konflikteista itseään herättelevä Somalia on kaikkein kriittisimpien vuosikymmenien ajan ollut miesten hallinnassa — niin virkamiestasoilla kuin hallitsijoidenkin osalta. Monille naisille ja tytöille siis maailma on edelleen niin vahvasti miesten maailma, että naiset eivät esikuvien puuttuessa osaa edes ajatella itseään mahdollisena johtajana.
Tämä vahva miesjohtajien maailma on herättänyt minulle kysymyksiä konflikti- ja kriisimaiden naisjohtajista sekä heidän rooleistaan rauhanprosesseissa. Vaikka konfliktit ja kriisit kohdistuvat useimmiten rajuimmin juuri naisiin ja lapsiin, silti heitä ei kuitenkaan näy näihin kriiseihin ja konflikteihin liittyvissä rauhanneuvotteluissa.
Rauhanprosesseissa on usein kysymys kohdemaan eliitin ja kansainvälisen yhteisön välisistä neuvotteluista, joissa keskivertonaisten ääni jää kuulumattomiin naisten yhteiskunnallisen aseman sekä miesvaltaisten rakenteiden johdosta. Naiset ovat esillä vain silloin, kun miehet siitä hyötyvät. Länsimaissa konflikti- ja kriisimaiden paikalliset naiset taas puolestaan esitetään avustusohjelmien kautta heikkoina avuntarvitsijoina, jotka uhrin asemaan asetettuina tarvitsevat auttajaansa.
Sisäinen ristiriita profiloi kapeakatseisesti
Olen asunut lähes syntymästäni saakka Suomessa ja olen tehnyt vuosia työtä laaja-alaisen yhteiskuntavaikuttamisen parissa. Kaikesta kokemuksestani ja kertyneestä asiantuntijuudestani huolimatta minulla on kuitenkin ollut vaikeuksia löytää paikkaani johtajuuden areenalta. Paikan löytämisen vaikeus ei ole ollut kiinni omasta identiteetinkokemuksestani, vaan monimuotoisen taustani muissa ihmisissä aiheuttamasta sisäisestä ristiriidasta.
Johtajuuden määritelmää rikkova sisäinen ristiriita saa monet profiloimaan minua usein automaattisesti avustusohjelmien määrittelemään autettavan henkilön profiiliin. Tuo sisäisen ristiriita saa ihmiset unohtamaan suomalaisen koulutukseni, suomalaisen elämänkokemukseni, suomalaisen sosiaalisen verkostoni, suomalaisen ammattitaitoni ja suomalaisen ajatteluni. Sisäinen ristiriita saa ihmiset unohtamaan, että juureni ovat asiantuntijuuttani ja osaamistani vahvistava tekijä. Suomalainen asiantuntijuuteni jää usein tunnustamisen ulkopuolelle, koska kuulun kansainvälisessä viestinnässä rakennettuun avuntarvitsijaryhmään.
Jotkut käyttävät tästä sisäisestä ristiriidasta nimitystä ”valkoisen pelastajan syndrooma”. Tätä sisäistä ristiriitaa on usein vaikea tunnistaa itsessään, vielä useammin sitä on vaikea myöntää itselleen ja sitäkin useammin sitä on vaikea tunnustaa syrjinnäksi. Elämme globaalissa maailmassa, rakennamme yhteiskuntia globaalin johtamisen keinoilla ja luomme naisille parempaa tulevaisuutta auttamisen hiki otsalla, mutta samalla vedämme kehitykseltä mattoa alta omaa etuoikeutettua asemaamme auttajana ylläpitämällä.
Jos haluamme todellista muutosta, kansainvälisen yhteisön on turvattava ja tuettava kriisi- ja konfliktimaiden naisia oikealla tavalla. Meidän on avattava silmämme todellisuuteen ja kysyttävä itseltämme, miksi autamme näitä ihmisiä. Teemmekö sitä muuttaaksemme maailmaa, saadaksemme itsellemme hyvää oloa auttamisesta vai tarjotaksemme jotain, jonka uskon olevan hyväksi heille? Sitten meidän on annettavat näille naisille tunnustus tasavertaisena kumppanina, tarjottava heille merkityksellinen asema sekä ennen kaikkea annettava heille mahdollisuus määritellä itse omat tarpeensa ja ratkaisunsa — ilman ulkopuolelta asetettuja raameja.
Ujuni Ahmed
Fenix Helsinki
CEO
Ujuni Ahmed on ihmisoikeusasiantuntija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Erityisesti Ujuni on tunnettu vähemmistöön kuuluvien tyttöjen ja naisten oikeuksista ja tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen vastaisesta työstään. Ujuni Ahmedille myönnettiin helmikuussa 2020 Suomen PENin sananvapauspalkinto. Palkinnon myöntämisen perusteluina oli, että hän on käyttänyt sananvapauttaan puolustaakseen suomalaisessa yhteiskunnassa hauraimmassa asemassa olevien naisten ja tyttöjen oikeuksia, ja puhunut erityisesti naisten sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan.
Lisää vaikuttajalta Ujuni Ahmed
Lisää kategoriasta Kestävä kehitys
