Bonfire.fi

Verkkokaupan trendit 2021 – katse kohti lisättyä todellisuutta, monikanavamyyntiä ja M-commercea

Covid on kurittanut lähestulkoon jokaista toimialaa ja kiristänyt yritysten välistä kilpailua. Tilanteessa, jossa yhä useampi yrittäjä siirtyy nettiin markkinoimaan palveluitaan, erottuva markkinointi ja laadukas asiakaspalvelu nousevat parrasvaloihin. Verkkokaupankaan perustaminen ei enää vaadi kymmeniä työtunteja tai sen kummempaa teknistä osaamista – kuka tahansa voi aloittaa tuotteidensa myymisen esimerkiksi Shopifyn tai Etsyn kautta.

Kiristyvä kilpailu avaa uusia mahdollisuuksia

Siitä huolimatta, että myyntikanavien rakentaminen on helpompaa ja nopeampaa kuin muutama vuosi sitten, ei myyminen vuonna 2021 ole yhtään sen yksinkertaisempaa. Tilanteet muuttuvat nopeasti ja maailmalla sattuu ja tapahtuu. Oma markkinointitapa saattaa löytyä erilaisten yritysten ja erehdysten kautta, mutta samalla verkkokauppiaiden ja muiden nettimarkkinoiden ammattilaisten on tehtävä kaksin verroin töitä.

Oikotie onneen on olemassa. Innovatiivisuus, muutoskykyisyys ja asiakaslähtöisyys ovat asioita, joihin jokaisen myyntipäällikön tulisi nyt kiinnittää erityistä huomiota. Teknisten ratkaisujen, viestinnän ja tuotevalintojen tulee palvella asiakasta. Kun tunnet yleisösi ja heidän tarpeensa kuin omat taskusi, voit aidosti kasvattaa myyntiäsi.

Trendi 1: Äänihaku on tullut jäädäkseen

Yhä useampi kuluttaja tekee tulevaisuudessa verkkokauppaostoksia mobiililaitteellaan. Taloudessa saattaa olla Alexa, Google Assistant, Cortana, Siri tai muu puheella ohjattava, älykaiuttimessa toimiva virtuaalinen assistentti. Suomessa Kotipizza ja OP-ryhmä hyödynsivät jo vuonna 2018 puhehakuteknologiaa, kun Alexan kautta tilattu pizza voitiin maksaa Pivo-mobiilisovelluksella. Tilaus aktivoitiin sanoilla ”Open Kotipizza Game” ja Alexa valitsi pizzan täytteet tilaajan puolesta. Kokemus oli helppo ja ennen kaikkea hauska.

Pelillistäminen on jo tuttu, nerokas markkinointitapa, jonka ohi äänihaku ja -ohjaus tulevat vuoden 2021 kuluessa nousemaan. Digiassistentti voidaan valjastaa verkkokaupan palvelukseen, kun nettisivuston sisältö optimoidaan vastaamaan puhehakuja. Käytännöllisiä, SEO-optimoituja sanahakuja ovat kysymysmuotoon vastaavat lauseet, kuten ”missä on lähin kiinalainen ravintola” tai ”miten välttää loukkaantumisia juoksuharjoittelussa”.

Äänihaulla etsitään neuvoa ja vinkkejä, joihin verkkokauppa voi sivustollaan asiantuntijuudella vastata, ja ohjata kävijän yrittäjän tuotteiden ja palveluiden pariin. Edellä olevat esimerkit voidaan muuntaa kiinalaisen ruoan kotiin tilaukseksi ja uusien juoksukenkien ostamiseksi.

Hakukoneoptimoinnin näkökulmasta on huomioitava, että suurin osa äänihauista tehdään liikkeellä ollessa, autossa tai kotona. Haut ne ovat kirjoitettua tekstiä pidempiä ja puhekielisempiä, mikä on olennainen tieto verkkokaupan tekstisisältöä suunnitellessa.

Trendi 2: Personoitu ostokokemus syntyy lisätystä todellisuudesta ja tekoälystä

Vuonna 2021 verkkokaupoista rakennetaan asiakaskohtaisia ostoskeskuksia, joista halutut tuotteet on nopea poimia. AI (Artificial Intelligence) ja AR (Augmented Reality) tekevät verkkoshoppailijoiden ostokokemuksesta entistä henkilökohtaisemman.

Tekoäly toimii personal shopperin tapaan ja ehdottaa kävijälle tämän mieltymyksiin sopivia tuotteita ja palveluita. Algoritmi analysoi ostajien aiemmat hankinnat ja tarjoaa kassalla ”kiinnostaisiko sinua myös… ” -tyylisiä lisätuotteita. Ylimääräinen hankita on yhtä helppo heittää virtuaaliseen ostoskoriin kuin purkkapaketti tai suklaapatukka markettien kassalla.

Moderni verkkokauppa pyrkii tarjoamaan kävijöille mahdollisimman realistisen ostokokemuksen. Avuksi astuu lisätty todellisuus, joka auttaa potentiaalisia asiakkaitaan saamaan paremman käsityksen kiinnostavasta tuotteesta. Vaikka tuotteen käsin koskettaminen ei ole vielä online-kaupoissa mahdollista, lisätty todellisuus mallintaa tuotteen tehokkaasti. Esimerkiksi väri ja koko ovat paremmin hahmotettavissa, kun netistä tilattava sohvaa voidaan mallata älypuhelimen kameran avulla omaan olohuoneeseen.

Trendi 3: Dynaamisella hinnoittelulla tehdään yksilöllisiä tarjouksia

Tuotteen tai palvelun hinta ei enää nojaa yksin valmistuskustannuksiin tai sesonkeihin. Vuosi 2021 vie kauppiaita ja kuluttajia kohti entistä monipuolisempia maksutapoja ja personoitua hinnoittelua, jossa asiakkaat maksavat samasta tuotteesta eri hinnan. Ilmiö on tuttu esimerkiksi lentolippujen ostajille ja hotellihuoneiden varaajille, ja saa heidät väijymään parasta diiliä.

Dynaaminen hinnoittelu antaa reaaliaikaisen tiedon kilpailijoiden hinnoista, markkinoiden kysynnästä ja tuotteidesi koetusta arvosta. Tieto kuluttajan toiminnasta verkossa tallentuu evästeisiin eikä ole harvinaista, että hinta nousee, kun potentiaalinen asiakas on tarkastellut jotakin tuotetta riittävän monta kertaa. Verkkokauppa voi näin vuoroittain maksimoida myynnistä saadun tuoton ja tarjota asiakasta kiinnostavia tarjouksia. Vastuu parhaan tarjouksen nappaamisesta on siirtynyt kuluttajalle.

Trendi 4: M-Commerce kannustaa mobiililla ostamiseen

Kun sopiva tuote hyvään hintaan on löytynyt, se on voitava maksaa helposti, nopeasti ja juuri siten, miten asiakas haluaa. Maksaminen on ostoprosessin kriittisin osa ja määrittää, tehdäänkö kaupat vai perutaanko tilaus. Nykyasiakkaat pitävät kitkatonta asiointikokemuksena itsestään selvyytenä ja äänestävät nopeasti jaloillaan.

Vuoden 2021 loppuun mennessä yli 70 prosenttia nettiostoksista arvioidaan tehtävän mobiililaitteilla. Mobilepay on noussut Suomen käytetyimpien verkkomaksusovellusten kärkeen siksi, että se on käyttäjälleen maksuton ja maksu on tehty yhdellä pyyhkäisyllä. Salasanoja, kirjautumisia tai muita vahvistuksia ei tarvita.

Tällaista turvallisuudesta tinkimätöntä vaivattomuutta verkkokaupat tarvitsevat ja muidenkin mobiililompakkojen, kuten Apple Payn ja Google Payn, suosio on selvässä kasvussa. Tuloaan tekevät myös kryptovaluutat, kuten Bitcoin.

Verkkokauppiaiden ei kuitenkaan tule unohtaa, että mobiilimaksaminen on edelleen suurimmaksi nuorten kaupunkilaisten käsissä. Vaikka monet panostavat mobiilissa maksamiseen, on perinteisten maksutapojen yhä löydyttävä kassalta.

Trendi 5: Monikanavamyynti myy siellä, missä asiakkaat ovat

Menestyvä verkkokauppa tavoittaa asiakkaansa vuonna 2021 useampaa reittiä pitkin. Vaikka tietyn jakelukanavan lisäarvo on vähentynyt, on kaupan konseptin tai uniikin valikoiman arvo korostunut.

Kuluttajat seuraavat arvomaailmaansa vastaavia yrityksiä erilaisissa sosiaalisen median kanavissa ja ostopolku voi kiertää useammankin sovelluksen kautta ennen varsinaista ostoa. Yhteyttä asiakkaaseen aletaan rakentaa tunnetasolla Instagramissa, Facebookissa, Pinterestissä ja erilaisissa blogeissa. Sisällön tarkoituksena on sitouttaa asiakas ja yrityksen tavoitteena on tulla osaksi kuluttajan elämää.

Monikanavamyynnillä myös tavoitetaan uudenlaista asiakaskuntaa. Tärkeintä on, että yrityksen ääni, tunne ja ilme ovat yhtenäiset kanavasta riippumatta.

Kun potentiaalinen asiakas sitten päättää tilata tuotteesi tai ostaa palvelusi, voidaan hankinta tehdä suoraan sosiaalisen median alustan kautta. Esimerkiksi Instagramin ostotoiminnolla käyttäjät voivat ostaa tuotteita suoraan kuvista ja videoista. Tarinoiden kohokohdat, mahdollisuus jakaa sisältöä ja olla suorassa vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa tekevät vaikutuksen ja tukevat vuonna 2021 kaivattua, persoonallista ostokokemusta.

Nina Kolari

Digiyrittäjä.fi

Yritysvalmentaja, Yrittäjä

Nina konsultoi kansainvälisiä asiakkaita digimarkkinoinnissa sekä valmentaa ja kouluttaa digiyrittäjäksi haluavia verkkokurssien teossa sekä digipalveluiden myynnistä.

Lisää vaikuttajalta Nina Kolari


Lisää kategoriasta Myynti ja markkinointi