Bonfire.fi

Videoiden rooli yrityksen matkalla mediaksi

Videoiden rooli kaikilla johtajuuden ja asiantuntijuuden alueilla kasvaa. Myös Johtaja on Media! haluaa olla mukana oppimassa, oivaltamassa ja sparraamassa aiheen ympärillä. Videolla Jukka kertoo, kuinka tuotamme konseptissamme videoita yhteistyössä Liveon kanssa.

Yrityksen tie mediaksi lähtee teemoista, joita yritys haluaa viestinnällään ja muilla teoillaan vahvistaa. Missä se haluaa olla ajatusjohtaja. Me haluamme tuoda apua sisältöjemme kautta yritysten, julkisen sektorin sekä 3.sektorin päättäjille apua sekä henkilökohtaiseen että organisaationsa viestintään siten, että rakentuu huomiota ja luottamusta.

Sisältötyypittely tavoitteiden mukaan

Jokaisen organisaation kannattaa pohtia, minkälaiset sisältötyypit palvelevat parhaiten olemassa olevia tavoitteita. Olemme jakaneet omalla matkallamme videoiden sisältötyypit neljään kategoriaan. Informatiiviset videot ovat 2-5 minuutin pituisia, joissa avataan jonkin keskeisen teeman problematiikkaa, taustoitusta sekä annetaan vinkkejä asiaan liittyen. Esimerkkinä video, jossa kerron miten arvoista voi saada hyötyä johtamiseen. Haastatteluvideot ovat 15-20 min pituisia kohtaamisia jonkun kiinnostavan johtajan tai asiantuntijan kanssa. Esimerkkinä Tamron toimitusjohtajan Kai Kaasalaisen haastattelussa puhuimme johtamisesta, viestinnästä, arvoista ja johtajana kehittymisestä.

Palveluvideot ovat 30-60 sekuntia pitkiä tiiviitä videoita, jotka tulevat verkkosivuille tai niitä käytetään tarjouksissa avaamaan asiakkaalle tarjottavan palvelun keskeiset elementit. Lisäksi on vielä 20-40 sekunnin pituisia some-nostoja, jotka toimivat informatiivisten ja haastatteluvideoiden markkinointisisältöinä verkossa ja somessa.

Jotta yrityksestä rakentuu sidosryhmiä kiinnostava ja luottamusta rakentava media, täytyy sillä olla jatkuvaa ja systemaattista sisällöntuotantoa. Yritys tarvitsee seuraajia ja sisältöä, joka herättää huomion. Johtaja on Media! kohdalla puhumme 100:sta videosta. Niistä noin 50 eli keskimäärin yksi video viikossa tulee vuoden aikana julkiseen levitykseen. Se tarkoittaa yrityksemme kohdalla jatkuvuutta.

Kokemuksemme mukaan on tärkeää, että videotuotannossa on jokin ”setup”, joka mahdollistaa kuvaukset vaivattomasti. Olemme rakentaneet pienimuotoisen studion toimistoomme, joka on modifioitavissa kuvaustilanteeseen 15 minuutissa. Tarvittavat valaistukset ovat valmiina ja muuten yksinkertainen kokonaisuus, joka koostuu harmaaksi maalatusta taustaseinästä, isosta tv-ruudusta ja sähköpöydästä.

Prosessimme lähtee siitä, että jokaisen videon kohdalla mietitty teema, mitä kohderyhmää sillä pyritään puhuttelemaan, mihin neljästä videotyyppistä se asettuu, milloin se kannattaisi esittää ja missä kanavissa. Teen jokaiseen videoon jonkinlaisen käsikirjoituksen, jonka tiivistän ranskalaisilla viivoilla paperille, josta ”lunttaan” videota tehdessä. Ennen kuvausta käsikirjoitusta sparrataan vielä Liveon kuvaajan kanssa. Yleensä kuvaamme 5-7 videota kerralla reilun puolen päivän aikana ennalta sovittuna päivänä. Kun videointi on suoritettu, Liveo editoi ja tekstittää ne. Sen jälkeen me hoidamme jakelun Youtubeen, someen ja nettisivuille ajastettuna, jotta syntyy jatkuvuutta. Kaikkea materiaalia ei kannata jakaa kerralla.

Tavoitteenamme on tehdä 100 videota vuodessa ja nyt ollaan vauhdissa mukavasti. Suosittelemme tekemään videointiprosessin yksinkertaiseksi ja helpoksi. Yhteistyökumppaneita kannattaa käyttää niihin osa-alueisiin, jotka eivät ole omaa ydinosaamista. Videoiden rooli tulee käsityksemme mukaan kasvamaan kaikilla johtamisen ja viestinnän sektoreilla. Kun halutaan sidosryhmien huomio ja luottamus, on liikkuvalla kuvalla siinä merkittävä rooli.

Jukka Saksi

Johtajaonmedia.fi

Johtajuusviestinnän valmentaja

Matka artesaanista kauppatieteiden tohtoriksi on ollut matka omaan johtajuuteen. Missiona uudistaa johtajuutta valmentamalla johtajia löytämään luontevan tavan viestimiseen sekä yritysten tukeminen matkalla monikanavaiseksi mediaksi.

Lisää vaikuttajalta Jukka Saksi


Lisää kategoriasta Johtaminen