Viikon Varianssi: Unohda Social Distance!

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Social distance, no way!

Koronaviruksen hyökyessä päällemme noin vuosi sitten saimme niskaamme erilaisia ohjeistuksia, suosituksia ja rajoituksia. Hihaan yskiminen oli helppo ymmärtää, mutta maskien käytöstä ja sen tarpeellisuudesta oltiin kovastikin eri mieltä, ja ollaan edelleen.

Yksi viesti on kuitenkin pysynyt järkähtämättömänä ympäri maailman: ”social distance”. En tiedä tuliko tuo ohje WHO:lta vai kuka lie sen on keksinyt, mutta joka tapauksessa se on ohjeena täysin väärä, virheellinen ja vaarallinen.

Koska elämme pandemian puristuksissa epävarmaa aikaa, joudumme työskentelemään pääosin etänä ja kaukana toistamme, niin oikea ohje olisikin sen sijaan ”fyysinen etäisyys”. Ja juuri päinvastoin, kiinnittäen eritystä huomiota sosiaaliseen läheisyyteen.

Me ihmiset olemme inhimillisinä olentoja. Haluamme tulla ymmärretyksi, hyväksytyksi ja kohdatuksi. Minäkuvamme, itsetuntomme ja yhteenkuuluvaisuuden tunteemme syntyvät kohtaamisissa muiden ihmisten kanssa.

Meidän jokainen ilme, ele ja sana luovat vastapuolelle tunnetiloja, joilla on suuri vaikutus käsitykseemme hyvästä elämästä. Tarvitsemme aitoa täysipainosta läsnäoloa, sillä olemmehan ihmisiä – myös töissä.

Jatkuvalla syötöllä vyöryvät teams-palaverit ovat usein keskittyneet vain asioiden käsittelyyn, eivät ihmisten tunnetilojen ymmärtämiseen. Kuitenkin kaikessa vuorovaikutuksessa vastapuolen eleet, mikroilmeet, tapa ilmaista tai paljastaa tunteita, ovat tärkeä osa keskustelua. Sen perusteella pyöritteleekö joku silmiään mielenosoituksellisesti vai kuuntelee joku myötäillen ja etukenossa puhettasi, tiedät oletko onnistunut ja saatko viestisi perille. Mitä useampi ihminen pitää videoyhteyden etäpalaverissa pois päältä, sitä kuivempia, asiallisempia ja raskaampia nuo kohtaamiset todennäköisesti ovat.

Oman jaksamisen kannalta toisilta ihmisiltä saatu myötätunto, ymmärrys ja kiinnostus muuhun kuin asiapuoleen ja argumentteihisi ovat ratkaisevia. Ilman niitä menetämme pala palalta hallinnantunnetta, sitoutumista yhteisöön ja tunteen paloa yhteiseen tekemiseen.

Paikkasidonnaiseen toimistotyöhön kuuluville puuduttaville työpäiville tylsissä neukkareissa itseään näännyttäen pitää varmastikin tehdä jotain. Niiden arvoa oikeiden inhimillisten kohtaamisten ja keskinäisen ymmärryksen sekä hyväksynnän lisääjänä ei saa kuitenkaan menettää.

Onneksi myös etänä voi olla inhimillinen. Mutta se vaatii suunnittelua ja sääntöjä. Esimerkiksi etäyhteyksissä olisi videoyhteyden syytä olla aina päällä juuri edellä mainituista syistä. Todennäköisesti suurin syy miksi sitä ei käytetä, on se, että oman naaman näkeminen ruudulla on totuuden mukaisuudessaan liian pelottava näky. Muista kuitenkin, että se on ihan sama naama jonka olet jo vuosia ottanut mukaasi jokaiseen kohtaamiseen ja neuvotteluhuoneeseen urasi aikana. Hyvä keino on peittää vaikka post-it lapulla kuvasi, jos oma se saa sinut vetomaan kerta toisensa jälkeen huonoon nettiyhteyteen ja napsauttamaan videon pimeäksi.

Suunnittele myös ne hetket ja kohtaamiset, joissa keskustelette jaksamisesta, tunteista, motivaatiosta ja muista inhimillisistä piirteistä. Käy myös ne keskustelut, joita käytiin kahviautomaatilla tai yhteisillä lounashetkillä, kun emme vielä viettäneet työpäiväämme omien kotikeittöidemme pöydän äärellä kaukana toisistamme.

Ja jos luulet, että kyllä ne keskustelut syntyvät etänä ihan itsestään, olet väärässä. Mikäli ne eivät löydy kalenterista, niitä tuskin käydään inhimillisille, hyväksyntää ja ymmärrystä kaipaaville ihmisille riittävästi.

Ja ilman sosiaalista, aitoa vuorovaikutusta vahvempikin väsyy.

Jaa

Vaikuttajasta

Petteri Kilpinen

liiketoimintajohtaja
Aava Virta
#johtajuus #strategia
#hyvinvointi #kulttuuri

Petterin suuri intohimo on ihmisen potentiaalin johtaminen, joko organisaation johtamisen tai itsensä johtamisen näkökulmasta. Hän yhdistää tuoreella tavalla yrityksen johtamisen, motivaation ja työssä jaksamisen sekä energisyyden. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat vuorovaikutustaidot ja kyky inspiroida ihmisiä. Petterillä on pitkä ja menestyksellinen ura toimitusjohtajana, ja sen lisäksi hän on valmentanut tuhansia yritysjohtaja ja esimiehiä sekä huippu-urheilijoita, Suomen mestareista olympiavoittajiin, niin Suomessa kuin maailmallakin.

Jätä kommentti