Bonfire.fi

Yrittäjä, kassakone vai visionäärinen strategi?

Minulla oli suuri kunnia olla mukana kirjoittamassa kirjaa Suomen Strategia (Art House 1993) yhdessä ajan merkittävimpien vaikuttajien kanssa. Yksi kirjoittajistamme oli Pekka Salo, Tampellasta näyttävät potkut saanut johtaja, jonka ajatukset ja viisaudet ovat jääneet elämään minunkin työhöni.

Yksi asia, jota Pekka korosti uudestaan ja uudestaan oli kassavirta. ”Yrityksen pitää huolehtia kassavirrastaan, muuten tärkeiden päämäärien tavoittelu jää haaveeksi”, Pekka toisti usein tavatessamme tai muutoin häntä kuullessani. Tampellan aikojen jälkeen Pekka ryhtyi yrittäjäksi ja koki yrittäjyyden arjen kassavirtoineen ja arkisine haasteineen.

Itse olen ollut yrittäjä lähes 30 vuotta. Se on pitkä aika. Polun varrelle on osunut loistokkaita päiviä ja päiviä, jolloin tummia pilviä on kasaantunut taivaalle liiankin kanssa. Yllättäen 90-luku oli minulle erinomaisen hienoa aikaa yrittäjänä, vaikka tuolloin lama piiskasi Suomea jättäen moneen yrittäjään ikuiset arvet, joillekin jopa avohaavat, jotka eivät umpeudu. Olen tietoinen siitä, mitä tuolloin tapahtui, sydämeni on näiden urheiden yrittäjien kanssa vieläkin.

Huonot ajat koittivat yritystoiminnassani avioeroni jälkeen. Voin tuolloin todella pahoin ja velkaakin oli maksettavaksi enemmän kuin sielu olisi sietänyt. Kassavirtaa sain pidettyä yllä siinä ja siinä, enemmän apua oli ystävistä ja läheisistä. Rakas ystäväni ja naapurini Lenita Airisto neuvoi tuolloin: ”Pidä sieraimet pinnan yläpuolella, jonain päivänä nouset ylös suosta!” Mietin usein, vaihtaisinko nuo vaikeat ajat parempiin päiviin, jos voisin vielä tehdä niin. Jos kysymys olisi kysytty tuolloin olisin heittämällä vastannut KYLLÄ! Mutta näin jälkeenpäin osaan jo ajatella, että vaikeudet sittenkin kasvattivat. Toisaalta käsittämään, että tekeminen, menestys ja yrittäjyys ei lopulta ole kaikki kaikessa, toisaalta opin, miten vaikeudet kohdataan.

Yrittäjän ura etenee välillä hiukkasissa, välillä aalloissa. Kun on hiukkasten aika, kaikki on pistemäistä – yhtenä päivänä saat tilauksen ja rahaa tilillesi, toisina päivinä ei tapahdu mitään. Aaltojen aikana asiat sujuvat, sinulla on tilauksia ja tekemistä – kalenteri pullistelee täytenä pitkälle tulevaisuuteen.

Kun yrittäjän tie etenee hiukkasina, tuntuu siltä, että ei kykene miettimään visioita ja strategioita, kun kaikki energia menee sen vähän kassavirran keräämiseen. Mutta silloin juuri on tärkeää miettiä suuria linjoja, omia arvojaan ja missiotaan yrittäjänä. Kun aallot vievät mukanaan, erityisesti noilla asioilla on merkitystä, jotta onnistut yrittäjyydessäsi kasvun aikana.

Mitä tein, kun oli vaikeinta? Kirjoitin kirjan (The Winning Helix, omakustanne 2005 ja WsoyPro 2008). Koodasin sitä varten nettisivut (hirveän rumat) ja kerroin kaikille mahdollisille kirjastani. Joinain päivinä olin niin uupunut, etten jaksanut tehdä muuta kuin jonkun somepäivityksen tai osallistua keskusteluun. Toisina päivinä voimia oli enemmän, silloin osallistuin tuttavien somekampanjoihin, tein tarjouksia, soitin mahdollisille asiakkaille ja etsin liidejä. Periaatteeni oli, että teen joka päivä edes jotain yritykseni hyväksi, vaikka se joskus olisi pientäkin.

Vähitellen sain velat maksettua ja yrityksenikin alkoi jälleen nousta ahdingosta. Vuonna 2011 tekoäly ja robotiikka tulivat mukaan kuvioihin ja nyt olen onnellinen ja kiitollinen kaikesta työstä, jonka saan tehdä asiakkaiden ja yhteisen etumme hyväksi – ja tämän, niin upean maan hyväksi.

Vaikka kiirettä pukkaa ja kalenterissa on merkintöjä ensi vuoden loppuun saakka, otan kuitenkin aikaa isojen linjojen pohdintaan – uusien asioiden oppimiseen ja visioiden luomiseen. Viittasin aiemmin hiukkasiin ja aaltoihin. Niillä on tekemistä sen kanssa, mitä opiskelen nyt ja minkä uskon olevat tekoälyä ja robotisaatiotakin suurempi ilmiö, nimittäin kvanttiteknologia. Olen tehnyt kursseja mm. MIT:ssa ja Keyo yliopistossa. On upeaa nähdä, mitkä loistavat mahdollisuudet maapalloa ja ihmiskuntaa odottavat tämän tuplaeksponentiaalisesti kehittyvän teknologian myötä. Kvantissa on tulevaisuus ja uskon, että jotkut ihmiskunnan ja universumin suurimmista ongelmista voidaan ratkaista sen avulla.

Niin, suuret visioni liittyvät maailman parantamiseen. Haluan omalla toiminnallani auttaa kohtaamaan yksinäisyyden ja vanhenevan väestön haasteet, hyödyntämään teknologiaa siten, että oppiminen mahdollistuu ihan jokaiselle ihmiselle tällä pallolla sekä vielä löytämään ratkaisuja ilmastonmuutoksen kääntämiseen kohti parempaa. Olen yksinyrittäjä, joten voin tarjota näin haasteisiin vain hiukkasia, mutta niilläkin voi olla merkitystä, kun kokonaisuus rakentuu.

Yksinyrittäjän tärkein voimavara on verkosto. Verkoston kautta pääsen vaikuttamaan, oppimaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Verkoston kautta löytyy aina ideoita luoda lisäarvoa asiakkaille ja usein myös työtilaisuuksia, joista se kassavirtakin tykkää.

Näin yrittäjänpäivänä haluan onnitella Bonfirea huikeasta startista ja hienosta konseptista. Bonfire on tärkeä vaikuttamisen kanava maailmalle ja verkostoille. Kiitos, että saan olla mukana!

Juhlin 30-vuotiasta yrittäjyyttäni ja 60-vuotista elämääni lauantaina 7.9.2019. Luvassa on tallenne ainakin puheenvuoroista. Itse aion esittää asiani laulaen – en tiedä vielä haluanko siitä todistusaineistoa jälkipolville.

Hyvää yrittäjänpäivää kaikille yrittäjille ja yrittäjähenkisille!

Cristina Andersson

Cristina Andersson

Tietokirjailija

Liikkeenjohdon konsultti

Lisää vaikuttajalta Cristina Andersson


Lisää kategoriasta Kestävä kehitys