Yrittäjyys, perhe vai molemmat?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Huomenna on Yrittäjän päivä. Hyvä yrittäjäystäväni, yrittäjäksi aikova tai yrittäjähenkinen sielunkumppani, voisin antaa sinulle vinkkivitoset siitä, miten lähteä liikkeelle yrittäjänä tai miten välttää pahimmat kuolemanlaaksot. Taikka miten mokata johtajana ja unohtaa olla läsnä niille työssä tärkeimmille, tiimillesi. Epäonnistumisia ja onnistumisia, molemmista riittää kokemuksia, oppia ja meheviä tarinoita. Been there, done that. Koska TOP5-vinkit yrittäjyyteen ovat usein tilanne- ja konteksisidonnaisia, eivät ne toimi jokaiselle, vaikka inspiraatiota niistä saisikin. Siksi jätän ne tällä kertaa antamatta.

Mitä sitten haluan kertoa sinulle yrittäjyydestä?

Olipa kerran kaksi ystävää. Molemmat kaipasivat vapautta elämäänsä, etenkin työelämäänsä. Vapautta päättää kenen kanssa tehdä töitä, vapautta hallita omaa ajankäyttöään sekä vapautta rakentaa jotain aivan uutta. He päättivät yhdistää voimansa ja perustaa yhteisen yrityksen. Mukaan he pyysivät kolmanneksi osaajaksi tuntemansa herrasmiehen, yhden Suomen parhaista videotuotannon ammattilaisista. Näin Bonfire Agency ja Bonfire.fi -bisnesmedia sai alkunsa.

Mutta oliko koko tarina siinä? Ei suinkaan. Olemme nyt historiamme ensi metreillä. Näemme, että Bonfiren tarina on vasta ensimmäisillä sivuillaan ja edessä on vielä satoja ja taas satoja, kirjoittamattomia sivuja ja juonenkäänteitä, niin jännitystä, draamaa, komediaa kuin ehkä kauhuakin. Suureen osaan näistä olemme jo varautuneita, mutta kaikkea ei kukaan osaa ennustaa, eikä fiksuinkaan yrittäjä voi (lue ehdi) tehdä jokaiselle skenaariolle valmista pelikirjaa.

Oma yritys on kuin oma lapsi

Kun perustimme Bonfiren vuoden 2018 alussa, sain tietää olevani raskaana ja odottavani esikoistani. Uutinen oli hyvin, hyvin toivottu ja odotettu, mutta ajankohta oli kieltämättä…jännittävä. Vakavasta raskauspahoinvoinnista johtuen en pystynyt osallistumaan kevään aikana niin aktiivisesti yritystoimintanne starttaamiseen kuin olisin halunnut. Huono olo veti minut sängynpohjalle lepäämään. Olenkin monesti kiitellyt tiimiä siitä, että he rakensivat vahvan pohjan toiminnallemme. Elokuussa 2018 jäin äitiysvapaalle, mutta en malttanut pysytellä täysin poissa Bonfiren kuvioista, vaan halusin olla kartalla siitä, miten yrityksellämme menee. Vedin myös ensimmäisen Social Selling –luentoni asiakasyrityksen omassa tapahtumassa, kun vauvamme oli 2kk vanha. Hän oli mukana esiintymispaikalla isänsä kanssa.

”Oma yritys on kuin oma lapsi”, sanotaan. Nyt yrittäjänä ymmärrän hyvin tuon vertauskuvan, vaikka ei se noin suoraviivaista olekaan. En meinannut millään malttaa jäädä kuukautta ennen lapseni laskettua aikaa äitiysvapaalle, sillä energiaa riitti sekä kiinnostus yrityksemme ja tiimin hyvinvointiin oli valtava.

Oman, kovasti odotetun esikoisemme maailmaan saapuminen oli kuitenkin tähänastisen elämäni kaunein ja ihmeellisin asia, mistä olen päivittäin kiitollinen. Rakkauteni häntä kohtaan on rajatonta ja jotain mitä en osannut edes odottaa. Olin pumpulisessa vauvakuplassa ensimmäiset kuukaudet. Samalla kuitenkin aivoni kaipasivat virikkeitä ja inspiraatiota aikuisten maailmasta.

Olimme puolisoni kanssa jo ennakkoon sopineet, että vauvan ollessa 7kk, jää hän vanhempainvapaalle ja minä palaan töihin. Huhtikuussa 2019 palasin Bonfiren toimitusjohtajaksi täysipäiväisesti. Koska yrittäjyys, oli minun mahdollista järjestää päiväni siten, että minulla oli aikaa olla perheeni kanssa vaikkapa keskellä päivää tarpeen vaatiessa. Tuo kevät on kuitenkin yhtä sumua muistoissani, ja taisi vaatia enemmän omalta jaksamiseltani kuin tuolloin ymmärsin.

Väitän, että yrittäjyyden ja perheen yhdistäminen on helpompaa kuin jäykän nykylainsäädännön säätelemän palkkatyön ja perheen yhdistäminen. Toki on eroja yritystoimintojen luonteissa, mutta omalla kohdallani asiat ovat toistaiseksi järjestyneet melko saumattomasti – kiitos siitä Bonfiren tiimille ja puolisolleni. Samoin se, että pääsin tutustumaan paremmin yhteen maailman parhaista neuvola- ja synnytysjärjestelmistä, oli arvokasta ja olen edelleen iloinen veronmaksaja. Mikä tässä kaikessa sitten on haastavaa tai aiheuttaa hankaluutta?

Yhteneväiset arvot kantavat

Kun mediassa tai somessa keskustellaan yrittäjyydestä, ottaa keskustelu välillä kierroksia. Jos yrityksen liikevaihto kasvaa nopeasti ollen satojatuhansia tai miljoonia euroja, ajatellaan yrittäjien äkkirikastuvan vauhdilla. Asia todella harvoin on näin. Kasvuyritykset kuten Bonfire, tarvitsee investointeja kasvuun, mikä syö tulosta. Ensimmäisenä vuonna me perustajat emme maksaneet itsellemme ollenkaan palkkaa. Siis 0€ vuonna 2018. Elimme säästöillä ja edellisten, olemassa olevien yritystemme pienillä tulovirroilla kitkutellen. Yrityksen ollessa vuoden ikäinen, aloimme maksaa itsellemme palkkaa 1000€/kk. Nyt, 2,5 vuotta yrityksen perustamisesta meillä on neljä palkattua työntekijää ja viides aloittamassa pian. Tähän asti suurin osa heistä on ollut paremmin palkattuja kuin me yrityksen perustajat.

Olemme palvelubisnestoimijana kasvaneet vauhdilla, mutta silti kannattavasti tulorahoituksella ja aiomme jatkaa samalla pitkän tähtäimen strategialla.

Miten tämä liittyy perheen perustamiseen? Siten, että nykylainsäädäntö kohtelee monessa kohtaa palkansaajia ja yrittäjiä eri tavoin; sosiaaliturvaetuuksissa, eläketurvan kerryttämisessä kuin vanhempainvapaan rahoittamisessa nyt vain muutaman mainitakseni. Ensimmäisen äitiys- ja vanhempainvapaarahani olivat hyvin niukat, mikä myös pieneltä osin vaikutti siihen, että motivaatio palata yritystoiminnan pariin ja vauhdittaa yrityksemme kasvua oli kova. Tästä vain edelleen keskustellaan julkisesti harvakseltaan ja siksi on tärkeää nostaa yrittäjien asioita esiin myös tästä näkökulmasta.

Mikä sitten on edesauttanut sitä, että olemme onnistuneet yrittäjinä ja perheellisinä yhdistämään nämä asiat toisiinsa? Meillä kahdella pääomistajalla on lapsia. Bonfirea perustaessamme yksi ensiarvoisen läheinen arvo meille oli vapaus ja joustavuus oman elämän järjestämisessä. Tämä tarkoittaa sitä, että niin rakas kuin Bonfire onkin, on perhe ja läheiset aina tärkeämpiä. Sen tulee näkyä teoissa, arjessa, ei vain puheissa. Siksi sen ei pidäkään olla helppoa. Se vaatii tasapainottelua, niin perheenjäsenten kuin tiiminkin kanssa. Välillä työelämän ulkopuolella on paljon kuormitusta ja tuolloin työn tulee joustaa, jotta rajat eivät tule vastaan. Vinkkivitosia en edelleenkään halua antaa, koska elämäntilanteet ovat aina henkilökohtaisia. Mutta jos puolison valintaan tulee kiinnittää huomiota, niin tulee tehdä myös perustajaosakkaiden valinnassa. Yhteneväiset arvot kantavat hurjimpienkin karikoiden yli.

Meille, Bonfiren perustajille, on sydämen asia, että voimme tarjota palkallista, merkityksellistä työtä tekijöillemme. Otamme päivittäin riskejä, pienempiä ja suurempia, pohdimme skenaarioita, teemme vaikeitakin päätöksiä. Bonfire on yksi rakas lapsemme muiden joukossa ja olen onnellinen, että saamme kasvattaa sitä yhteistuumin tulevaisuuteen yhdessä tiimimme kanssa.

Jaa

Vaikuttajasta

Laura Pääkkönen

Toimitusjohtaja
Bonfire Agency & Bonfire.fi
#Ajatusjohtajuus #Asiantuntijaviestintä
#B2B-vaikuttajamarkkinointi

Kommentointi on suljettu